The National Gallery of London

The National Gallery

The National Gallery in London is very famous for its magnificent collection of art. There are over 2300 paintings. They are dated from the 13^th century to 1900. The gallery was founded in 1824 and it is on Trafalgar Square. The main building was designed by William Wilkins. The style is neo-classical. The National Gallery belongs to the people of the United Kingdom. Entry to the main collection is free but special exhibitions may be chargeable.

The main collection of the National Gallery was based on Sir Robert Walpole’s own collection but the British Government has expanded the gallery ever since. It has always been important to the British Government to collect high quality art. The British Empire has thus shown its power and wealth to other nations. Money and art pieces have also been donated to the museum.

The National Gallery has many masterpieces from old masters. Rembrandt, Da Vinci, Caravaggio, Michelangelo, Turner, Canaletto, Raphael, Botticelli, Van Gogh and many other famous painters have left their marks on the gallery.

The gallery is so large that you can’t see all the paintings. It would take ages to explore the whole collection. So it’s important to make your own route to visit the highlights of the museum. The timing of a visit is important too. To avoid queuing at the doors of the museum you should wake up early and go there immediately when it opens in the morning.

One masterpiece which I like very much is one version of Vincent van Gogh’s Sunflowers. He has made eleven versions of this painting and one of them is in the National Gallery. The Sunflowers was painted in 1888 in France. Especially I like the many different shades of yellow. I have seen the painting but you should see it for yourself. Please, visit the National Gallery in London!

The man who never sold any paintings in his life time signed his paintings with only the first name.

Battle Of Britain

The Battle of Britain, eli taistelu Britanniasta, käytiin kun Natsi-Saksan Luftwaffe yritti voittaa ilmaherruuden Britannian Royal Air Force'lta Etelä-Englannissa ja kanaalin ilmatilassa, jotta Saksan meri- ja maajoukot pääsisivät suorittamaan maihinnousun ja näin valloittamaan Britannian. Briteille sota kesti 10.7.-31.10.1940. Saksalaisten sotiminen alkoi virallisesti 13.elokuuta, päivänä joka tunnetaan myös nimellä Adlertag, joka on suomeksi kotkapäivä.

Menestyksen avain Luftwaffelle olisi ollut RAF’n fighter force'n tuhoaminen. Päinvastoin, Britannian ilmavoimien Fighter Commandille menestyksen avain oli vaikeuttaa pommituksia ja aiheuttaa tappiota Saksalle, mieluiten ennen kuin Saksan koneiden kohde oli saavutettu. Sotaretkeen kuului kuitenkin useita eri vaiheita. Taistelun kehittyessä, Luftwaffe hyökkäsi kohteisiin liikkuen aina vain enemmän ja enemmän kohti sisämaata, rannikkomerenkulkuvälineistöstä kohti taistelulentokenttiä ja tutka-asemia, 11 ryhmän sektorilentokenttiä ja lopulta Lontooseen.

Taistelun ratkaiseva vaihe oli 24.elokuuta - 15.syyskuuta. Britannian ilmavoimien Fighter Command oli lähellä hävitä taistelun, kun sen tärkeät sektorilentokentät Lontoon ympärillä joutuivat hyökkäyksen kohteeksi. Ratkaiseva käänne tapahtui 7.syyskuuta kun Luftwaffe käänsi huomionsa pääkaupunkiin. Tämä taktinen kömmähdys mahdollisti Fighter Commandin palautua voimiinsa ripeästi aiheuttaakseen, 15.syyskuuta, Saksalle tappioita jotka riittivät todistamaan sen, että taistelua on mahdotonta voittaa. Taistelu Britanniasta päättyi siis lopulta brittien voittoon.

1940 STRATEGINEN TILANNE

Keväällä 1940 saksalaiset joukot olivat pyyhkäisseet lähes koko Länsi-Euroopan yli niin nopeasti, että kesäkuun loppupuolella vastarinta oli hiipunut olemattomiin. Ainoastaan Britannia seisoi Saksan koko mantereen herruuden tiellä. Adolf Hitler odotti Britannian antautuvan. Britit kuitenkin pääministeri Winston Churchillin johtamana olivat jo päättäneet taistella.

Ranskan nujerruttua 22. kesäkuuta, britit ajattelivat saksalaisten hyökkäyksen olevan välitön uhka ja tilanteen olevan sillä hetkellä erittäin vakava. Saksan miehittämän suuren rannikkoalueen vuoksi alettiin pelätä vielä voimakkaampaa hyökkäystä Saksalta kuin ennen.

Hitler ei kuitenkaan päättänyt edetä valloituksissaan Britanniaan kuin vasta 16. heinäkuuta. Ennen kuin valloitus voisi onnistua olisi Natsi-Saksan välttämätöntä saada haltuunsa Etelä-Englannin ja kanaalin ilmojenherruus niin pitkäksi aikaa että Saksan merivoimat ja maavoimat voisivat suorittaa maihinnousun. Maihinnousua kutsuttiin nimellä Unternehmen Seelöwe, eli suomeksi Operaatio Merileijona. Tämä tavoite saavutettaisiin tuhoamalla RAF’in fighter force-osasto.

THE BLITZ (=Salama) - brittiläisten kaupunkien pommitukset

7. Syyskuuta tehtiin ensimmäinen merkittävä kaupunkien pommitus, sitä brittiläiset kutsuvat nimellä the Blitz. Blitz kesti 7.syyskuuta - 10.toukokuuta, jona Luftwaffe pommitti useita brittiläisiä kaupunkeja. Salama iski useampaan kaupunkiin, mutta se alkoi Lontoon pommituksesta 76 peräkkäisen yön aikana. Saksalaisten yöpommitukset sujuivat luontevasti, koska Luftwaffen pommituslentäjät koulutettiin toimimaan myös pelkkien mittarien varassa eli myös öisin. Brittien vastarinta öisin oli varsin vaatimatonta. Toukokuun loppuun mennessä yli 40.000 siviiliä, puolet heistä lontoolaisia, olivat kuolleet pommituksissa, ja ainoastaan Lontoo mukaan lukien oli yli miljoonia taloja tuhoutunut tai vaurioitunut pommituksissa. Bootle ja Hull kuuluivat pahiten vaurioituneisiin kaupunkeihin heti Lontoon jälkeen, sillä niissä suurin osa taloista oli tuhottu tai tehty asuinkelvottomiksi.

Nämä pommitukset eivät kuitenkaan saavuttaneet tavoitettaan saada britit antautumaan. Toukokuussa 1941 välitön Britannian valtaamisuhka oli jo ohi, sillä Hitler keskitty Operaatio Barbarossaan joka suuntautui itään. Tämän jälkeen ei Saksa enää onnistunut pommittamaan Britanniaa yhtä suurella voimalla.

Lähteet: http://www.iwm.org.uk/upload/package/27/battleofbritain/intro.htm

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Blitz

http://fi.wikipedia.org/wiki/Taistelu_Britanniasta

http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Sea_Lion

Brittiläinen ruokakulttuuri

Brittiläisen ruokakulttuurin tunnetuin osuus on ehdottomasti englantilainen aamiainen. Siihen kuuluu munia keitettyinä, paistettuna tai munakokkelina, paistettua pekonia, paahtoleipää, teetä tai kahvia. Usein tarjotaan myös paistettuja herkkusieniä, paistettuja tomaatteja ja valkeita papuja tomaattikastikkeessa.

Englannissa syödään paljon pikaruokaa, josta hyvä esimerkki on fish and chips, uppopaistettua leivitettyä kalaa ja ranskalaisia perunoita, jotka on maustettu suolalla ja viinietikalla. Fish and chips -annoksia myydään nakkikioskia vastaavissa kojuissa, ja niitä syödään pubeissa oluen kanssa.

Englantilainen keittiö on saanut paljon vaikutteita muista maista. Esimerkiksi Toisen Maailmansodan jälkeisen maahanmuuton ja muiden historiallisten tapahtumien seurauksena vaikutteita on tullut mm. Intiasta, Bangladeshista, Pakistanista,Thaimaasta ja Kiinasta.

Perinteisen keittiön ruoka-aineita ovat olleet leipä, juusto, paistettu ja paahdettu liha, keitetyt vihannekset, kala. Englantilainen arkiruoka on aika rasvaista ja tuhtia, monesti rasvassa uppopaistettua ja siis epäterveellistä.

Voileivät ovat monen britin lounas niin koulussa kuin työpäivän aikanakin. Ne on yleensä leikattu kolmioiksi.

Perinteiseen englantilaiseen keittiöön kuuluvat monet liharuoat. Viikonlopun ateriat nautitaan yhdessä ja ruoanvalmistukseen käytetään aikaa. Riista ja kala kuuluvat englantilaiseen ruokapöytään, ja tyypillinen ateria koostuukin yleensä esimerkiksi paahtopaistista, paistinperunoista tai peruna-jauhelihalaatikosta ja keitetyistä vihanneksista.

Juomista tee on yleisin, ja sen kanssa tarjotaan teeleipiä (scones), kakkua, hilloa ja kermavaahtoa. Englantilainen olutvalikoima ja -kulttuuri ovat maailmankuuluja.

Afternoon Tea

Iso-Britannia on maailman suurin teenjuojamaa. Britit juovat teetä 20 kertaa enemmän kuin ranskalaiset ja kuusi - seitsemän kertaa enemmän kuin ruotsalaiset. Tänäkin päivänä Lontoossa juodaan 20 miljoonaa kuppia teetä. Tee on siis briteille todellinen elinehto.Englannissa teetä juodaan usein maidon ja sokerin kanssa, ja englantilainen kello viiden iltapäivätee on yli 300 vuotta vanha perinne. Ilmiönä teenjuonti yleistyi Englannissa portugalilaisen Katariina Braganzalaisen (1638–1705) myötäjäisten myötä vuoden 1662 jälkeen Englannin saatua Bombayn sataman.

Erilaisista teerituaaleista juuri Afternoon Tea on brittiläisen teekulttuurin kruununjalokivi. Sen äidiksi on mainittu Bedfordin seitsemäs herttuautar Anna. Hän nimittäin alkoi vuoden 1840 paikkeilla varata itselleen pienen teehetken myöhään iltapäivästä. Aterioiden järjestys oli siihen aikaan hyvinkin toisenlainen kuin nykyisin. Päivä alkoi muhkealla aamiaisella, mutta lounas oli vain välipala, joka haukattiin yleensä omassa yksinäisyydessä ilman palveluskunnan apua. Illallisen vuoro tuli vasta kahdeksan tai joskus jopa yhdeksän aikaan illasta.

Koska herttuattaren vatsa alkoi iltapäivän mittaan kurista pahaenteisesti, hän rupesi kaikessa hiljaisuudessa nauttimaan teetä erilaisten särvinten kera loppuiltapäivästä. Huhu herttuattaren uudesta tavasta lähti kiertämään, ja yhä useampi kohtalotoveri liittyi mukaan teepöytään. Purtavan määrä kasvoi sitä mukaan kuin teevieraidenkin, ja niin iltapäivätee valloitti pysyvän sijan Ison-Britannian tapakulttuurissa.

Afternoon Tea tarkoittaa perinteisesti pientä kannullista teetä ja useimmiten lisäksi maitoa, sokeria ja sitruunaa sekä suupalaksi muutamia erilaisia kolmikulmaisia voileipiä, skonsseja, voita ja marmeladia sekä päätteeksi makeaa leivosta tai viipaloitua torttua.

http://www.youtube.com/watch?v=16ztSXkbquo

http://www.youtube.com/watch?v=wV1FrqwZyKw&feature=topvideos

Harjoitus kuvan liittämisestä blogiin.